Isoäidin aarteita: vyyhtipuut

Tässä kirjoituksessa esittelen välineen, josta on tullut minulle lyhyessä ajassa erityisen tärkeä, nimittäin isoäidin aikaiset vyyhtipuut. Nämä nimenomaiset vyyhtipuut ovat herättäneet minussa paljon ajatuksia ja tunteita, joiden pukeminen sanoiksi on vaikeaa. Ehkä voisi todeta, että näillä vyyhtipuilla on minulle enemmän merkitystä kuin pelkkä apuväline lankojen kerimiseen.

Viime aikoina olen tilannut paljon vyyhdissä olevaa lankaa. Vyyhtien keriminen kerälle on toteutunut milloin omia jalkoja, miehen käsiä tai tuolin selkänojaa hyödyntäen. Viimeisimmän kerimisoperaation aikana aloin tosissani kaipaamaan jotain apuvälinettä. Muistin nähneeni vyyhtipuut vanhempieni kodin vintillä ja sieltähän ne löytyi.

 

 

Vyyhtipuut on ilmeisesti isäni äidin peruja. Isänäiti ehti kuolla ennen minun syntymääni, joten vyyhtipuiden käyttöön ottaminen tuntui jotenkin erityiseltä. Ja halusin käsitellä niitä varovaisen arvokkaasti.

 

Äidin kanssa pohdittiin, miten vyyhtipuut voisi puhdistaa, ne kun on olleet vintillä vuosikausia käyttämättöminä. Puut olivat pölyiset ja kärpäsen kakoiksi luulemamme pilkut taitavatkin olla hometta.

 

Päädyttiin siihen, että hiotaan puuosat hiomapaperilla ja lopuksi pyyhitään vielä etikalla. Etikan piti poistaa hometta, mutta enpä tiedä tehosiko se homepilkkuihin. Etikalla pyyhkiminen kyllä irrotti rättiin likaa, vaikka osat oli hiottu. 

 

 

Etikan haju tarttui puuhun voimakkaasti ja käytinkin vyyhtipuut vielä suihkussa. Tästä huolimatta etikan haju vielä jäi, mutta ei ole kovin voimakas.

 

Ennen:

 

Jälkeen:

 

Puita on aiemminkin huollettu, koska osa puiden päistä oli kiinnitetty uudelleen langoilla. Lankojen tilalle äiti vaihtoi ohutta ruskeaa rautalankaa.

 

 

Ennen:

 

Jälkeen:

 

Ennen:

  

Jälkeen:

 

Tätä härveliä oli kamalan vaikea kuvata, eikä kuvista näe kovin hyvin muutosta ennen ja jälkeen puhdistuksen. Ero on kuitenkin huomattava. Ja ihan täysin tahratonta ja uuden näköistä en tästä halunnutkaan.

 

 

Yllä olevassa kuvassa on ensimmäinen vyyhti, jonka koskaan olen vyyhtipuilla kerinyt. Oli jotenkin juhlallinen hetki. Ja miten rauhoittavaa oli katsella puiden pyörimistä lankaa keriessä! Vyyhtipuut pitivät myös hienoista rauhoittavaa narinaa, siihen ääneen voisi helposti kuvitella nukahtavansa. Lankaa keriessä tunsin pääseväni jollain tavalla lähemmäksi isoäitiä, jota en koskaan nähnyt. Uskoisin hänen olevan iloinen siitä, että lapsenlapsi on kiinnostunut käsitöistä kuten hänkin oli. Ja että vyyhtipuut on vuosikausien jälkeen kaivettu esiin ja otettu käyttöön, vaikka modernimpiakin versioita on netistä tilattavissa. Minusta nämä vanhat vyyhtipuut on aivan ihanat ja minulle monella tapaa arvokkaat ja tärkeät.