lauantai 27. helmikuuta 2016

Säärystimet

Talven mittaan olen kaivannut säärystimiä nilkkoja lämmittämään. Säärystimet syntyivät Dropsin Karismasta. Halusin päästä kokeilemaan, millaista lankaa Karisma on ja se olikin kivaa lankaa neuloa. Puikot kokoa 3,5.
 

Aluksi neuloin 10 kierrosta 2o2n joustinneuletta. Tämän jälkeen tein helmineuletta seuraavasti: 1. ja 2.krs 1o1n, 3. ja 4.krs 1n1o. Toistin kierroksia 1-4 kunnes säärystin oli sopivan mittainen. Lopuksi tein vielä 10 kierrosta 2o2n joustinneuletta.
 


 

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Isoäidinneliötakki nro 2 ja 3

Nyt vaatekaapistani löytyy isoäidinneliötakit kolmessa eri värissä. Aiemmin valmistui harmaansävyinen ja tänä viikonloppuna sain viimeisteltyä sinisävyisen ja mustan takin. Tuosta aiemmasta harmaasta takista täytyy mainita, että takki on muuten täydellinen, mutta se on alkanut haista todella pahalle. En tiedä johtuuko haju langasta vai siitä, että olen käyttänyt takkia paikassa, jossa on sisäilmaongelmaa. Muut vaatteet ei kuitenkaan haise, joten luulen hajun johtuvan langasta. Pesin takin kertaalleen käsin ja hetkeksi tuoksu hieman raikastui, mutta nyt taas haisee.
 
 
Sinisävyisen takin tein Dropsin Big Delight langasta koon 5 koukulla. Oli kivaa lankaa virkata, mutta langan laatu vaihteli kerän sisällä sekä kerien välillä. Tässä työssä langan vahvuuden vaihtuvuus ei ainakaan minua haittaa.
 
 
 
 

 
 
Musta takki on paranneltu versio ensimmäisestä tekemästäni isoäidinneliötakista. Ensimmäinen versio oli liian pieni, sillä halusin päästä kokeilemaan, miten palasta tulee takki, enkä malttanut tehdä tarpeeksi isoa neliötä. Takki pyöri pitkään kaapissa, kunnes viime viikolla päätin purkaa sen ja jatkaa neliötä isommaksi. Vieläkin olisi saanut olla isompi, mutta menettelee tällaisenakin. Lankana Novitan 7 veljestä ja koukku kokoa 4. Jos nyt tekisin takin 7 veljestä langasta, käyttäisin koon 5 koukkua. Luulisin, että takista tulisi näin hieman ilmavampi ja muotoutuisi paremmin.
 

 

 

keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Ystävänpäiväsukat

Tein ystäväperheelle ystävänpäiväksi sukat. Ihan perusmalli, oli kiva tehdä kolmessa eri koossa.
 
 
Joku aika sitten ostin cubics-puikot ja niillä on ollut oikein miellyttävää neuloa. En ole nyt hetkeen ottanut tavallisia puikkoja käteeni, saattavat tuntua oudoilta kantikkaiden jälkeen. Nämä sukat tein koon 3,5 puikoilla. Lanka on Lankamaailmasta löytynyttä Fibra Naturan kierrätysvillaa. Ihan vieras lanka minulle, toivottavasti kestää käyttöä. Lanka oli paikoitellen epätasaista ja siitä jäi helposti säikeitä puikon ulkopuolelle.
 

 
Pienet sukat on vähän yli yksi vuotiaalle pojalle, silmukoita sukissa on 32.

 
Perheen äidin sukissa on 44 silmukkaa, arvioisin sopivan koon 37-38 jalkaan.


Perheen isän sukkiin tuli 52 silmukkaa ja sopivat arviolta koon 44-45 jalkaan.


Vähän yliarvioin neulomisnopeuteni, ihan eivät ystävänpäiväksi ehtineet perille, mutta ajatus on kai tärkein :) 

lauantai 13. helmikuuta 2016

Virkattu olkalaukku

Tarvitsen itselleni töihin laukun kaikenlaisen materiaalin ja työvälineiden kuljettamiseen. Liikun työssäni paikasta toiseen ja oma laukku työvälineille on tarpeen.

 
Jouluun asti laukkuna toimi tavallinen kangaskassi, mutta siitä ratkesi molemmat kahvat. Uutta ratkaisua pohtiessani heräsi ajatus itsetehdystä laukusta. Lankavarastossa oli valmiina Hanko -lankaa, jonka ajattelin olevan sopivan paksua laukkua varten. Laukun värit valikoitui sen mukaan, mitä väriä oli riittävästi varastossa.. 


Työmenetelmäksi valitsin virkkaamisen (koukku kokoa 7) ja malli kehittyi virkatessa. Aluksi tein yksinkertaisella langalla, mutta työ tuntui niin lörpöltä, että päädyin purkamaan ja aloittamaan alusta kaksinkertaisella langalla.

 
Halusin haastaa itseni pohtimaan, miten saan haluamani mallisen laukun ilman valmista ohjetta. Pari kertaa jouduin purkamaan, mutta aika helposti laukusta alkoi muodostua haluamani muotoinen.


 
 
Laukun ollessa riittävän korkea, virkkasin olkahihnan.
 
 
Hihnan toisen pään liitoskohdan olisi varmaan voinut tehdä siistimmälläkin tavalla, mutta tässä vaiheessa olin niin malttamaton saamaan laukun valmiiksi, että en pysähtynyt asiaa miettimään..
 

Tämän jälkeen tein vielä läpän. Ja läppään tein napinlävet, joten laukun saa halutessaan kiinni.

 
 
 
Nappien väriä pohdiskelin hetken ja päädyin pinkkeihin, ne on mukavat pirteät.


Viimeistelin työn virkkaamalla vielä kierroksen kiinteitä silmukoita läppään ja olkahihnaan. Laukku on 38 cm korkea ja 29 cm leveä. Laukkuun mahtuu paksu nippu A4 kokoisia papereita ja toivottavasti ainakin Nalle- ja Vahvuuskortit :) Laukku valmistui tänä aamuna, joten vielä ei ole kokemusta laukun toimivuudesta käytännössä.


Lopputulokseen olen kuitenkin tyytyväinen.