maanantai 30. toukokuuta 2016

Piknikkorit

Lankajemmasta löytyi kaksi kerää Novitan tuubilankaa, josta innostuin virkkaamaan koreja.


Ennen virkkaushommia koin pienen säikähdyksen, kun toisen kerän päällä pötkötteli kuollut koppakuoriainen. Pikainen Googlaus kertoi koppakuoriaisen olevan vyöihrakuoriainen (linkin takaa avautuu kuva tästä kaverista), joka saattaa vahingoittaa tekstiilejä. Tutkiskelin lankakeriä, mutta päällisin puolin niissä ei näyttänyt olevan vaurioita tai munia. Varmuuden vuoksi laitoin pakkaseen sen kerän, jonka päältä kuoriainen löytyi.


Luulen, että selvisin tällä kertaa säikähdyksellä, eikä tämä kaveri ollut ehtinyt tehdä tuhojaan. Onneksi tuubikerät oli säilytyksessä eri paikassa kuin muut langat.


Pyöreät korit tein ulkomuistista. Ohje löytyy mm. Novitalta tai Googlaamalla virkatut korit. Nämä korit on tehty koon 8 koukulla. Kyljen raidat tein siten, että virkkasin kiinteät silmukat edellisen kierroksen silmukoiden takareunaan. Korit on saman kokoisia, ylemmässä kuvassa korin yläreuna on käännetty.



Neliön mallisen korin ohjeen bongasin Molla Millsin Virkkuri - muotoja ja pintoja -kirjasta. Pienempi kori on tehty koon 7 koukulla ja isompi koukulla 10. Isompi koukku sopi paremmin tälle langalle.





Virkatun kassin idea on niin ikään Molla Millsin kirjasta. Kassin kahvana toimii pätkä vanhaa kangasvyötä.




Koreja on kiva, helppo ja nopea tehdä. Ne ovat monikäyttöisiä ja sopivat vaikka koristamaan piknikiä.


Ja piknik asusteena minulla oli virkkaamani rantapontso.


sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Terassitunika

Tällä mallilla olen tehnyt kaksi tunikaa aiemminkin. Alkuperäinen ohje löytyy OmaKoppa -blogista.
 
 
Tällä kertaa halusin tehdä mustan tunikan, jotta sitä voisi yhdistää mahdollisimman monen värin kanssa. Näihin kuviin valitsin oranssit housut ja oranssivalkoraitaisen huivin. Minun silmääni tämä yhdistelmä miellyttää. Langaksi valikoitui Novitan Miami, jota hamstrasin joskus jostain alesta. Lankaa meni hieman alle 450g. Koukku oli kokoa 4. Jälkeenpäin ajatellen olisi voinut käyttää koon 5 koukkua, jotta tunikasta olisi tullut vähän ilmavampi.
 
 
Kuvausreissu olikin tällä kertaa erityisen hauska ja pääsin kiipeilemään.
 



 
 
Takaa tunika istuu ihan hyvin..
 
 
..mutta eteen tulee helmaan ärsyttävä kupru. En vielä tiedä, näytänkö kuprulle vain kieltä ja annan olla, vai yritänkö korjata sitä. Mahtaisiko auttaa, jos jatkaisi helmaa hieman pidemmäksi?
 
 
Joka tapauksessa tästä tuli kiva ja oikeiden asusteiden kanssa tämä päällä voisi lähteä vaikka terassille.
 
 
 

lauantai 14. toukokuuta 2016

Munakennokukat


Tänään piti olla siivouspäivä. Olikin askartelupäivä. Noh, enimmät rojut sain järjesteltyä paikoilleen ja maltoin vielä imuroidakin, mutta sitten en enää pystynyt vastustamaan tyhjien munakennojen kuiskuttelua. Askarteluinnostus sai alkunsa tästä Angelika Kippin Paperidesign kirjasta.


En muista milloin viimeksi olisin askarrellut. Onneksi nyt tartuin toimeen, oli nimittäin rentouttavaa näpertelyä ja onnistumisen kokemuksista tuli huikean hyvä fiilis!

Paperidesign kirjassa oli kivoja munakennoista tehtyjä kukkia. Aloin kokeilla kukkien tekemistä ilman ideaa siitä, mihin niitä käyttäisin. Kukkien tekemiseen tarvitaan munakennoja, sakset ja liimaa.


Kukkia oli mukavaa leikellä ja kokeilla erilaisia asetelmia.
 





 
Ja kukkien keskustan koristelemisessa vain mielikuvitus on rajana. Tulisi upeita kukkia, jos kesän aikana kuivattaisi vaikkapa ruiskaunokkeja ja liimaisi niitä munakennokukkien keskustaan. Tämän päiväisiin kukkiin löytyi koristeet Ikean Dofta-pussin sisällöstä. Osa kukista sai keskustan niin ikään munakennosta tehdystä rullasta.
 


 
Kukkien valmistumisen jälkeen aloin kaivelemaan jemmalaatikkoa, josko sieltä löytyisi jotain, mihin kukat voisi kiinnittää. Laatikosta löytyi ruskealla paperilla päällystetty pahvi sekä ikivanhoja drinkkitikkuja (tiesin, että niille on vielä joskus käyttöä!!).


Drinkkitikkujen päihin liimasin kukat kuumaliimalla. Mun mielestä näistä tuli hienot!




 
Pahvin päälle liimasin kolme kukkaa ja alalaitaan pätkän pitsinauhaa. Päädyin tekemään pahvista taulun ja liimasin samaista pitsinauhaa ripustusnaruksi.  
 
  

Yksi kukka jäi yli. Palasin jemmalaatikolle ja sieltä löytyi läjä pahvikehikkoja, jotka ovat peräisin jonkun lautapelin tarvikkeista. Liimasin yhden kukan kehikon yläreunaan ja siitähän tuli ihan kiva. Tämä idea jäi toistaiseksi tähän, täytyy kehitellä vielä eteenpäin. Näistä voisi tehdä esimerkiksi kortteja.

 
Kukat jää pöydälle maljakkoon, mutta taululle joutuu etsimään uuden paikan. Kuvaamista varten taulu valtasi seinäkellon paikan. Pöydällä on muuten paperinarusta neulottu pöytäliina.
 
 

tiistai 10. toukokuuta 2016

Pöytäliina paperinarusta

Eräs ystävä kertoi neuloneensa paperinarusta pöytäliinoja. Ajatus jäi kiehtomaan, joten pakkohan sitä oli itsekin kokeilla. Paperinaru on minulle materiaalina aivan uusi. Paperinarusta tehtyjä lampunvarjostimia olen ihaillut, mutta (vielä) en ole rohjennut kokeilla niiden tekemistä. Tämän liinakokeilun jälkeen paperinaru tuli tutuksi ja uskon käyttäväni sitä vielä uudelleen.
 

 
Pöytäliinan tein Filona paperinarusta, joka vyötteen mukaan on kotimaista. Koska aiempaa kokemusta paperinarusta ei ole, en pysty vertaamaan tätä mihinkään. Vähän kankeaahan tuo paperi on neuloa, mutta alun hankaluuden jälkeen sujui kohtuullisesti. Kankeutta lisäsi varmaan koon 6 puikot. Paperinarun jälkeen puuvillalanka tuntui käsissä todella pehmeältä :)


Vyyhdin kerin keräksi isoäidin vyyhtipuita apuna käyttäen. Hyvin toimi paperinarullekin :)

 
 
Liinan ohje on hyvin simppeli: luo 40 silmukkaa ja neulo ainaoikein neuletta 105 kerrosta, päätä silmukat löyhästi. Liinan kokoa on helppo pienentää tai kasvattaa silmukkamääriä muuttamalla. Mikäli haluaa tehdä leveämmän liinan, niin kannattaa varmaan käyttää pyöröpuikkoja. Nuo 40 silmukkaa pysyivät kohtuullisesti puikoilla, mutta pari kertaa pääsi puikon viimeinen silmukka hyppäämään pois puikolta.



 Käytin liinaan yhden vyyhdin, eli n. 200g paperinarua. Etukäteen minulla ei ollut mitään käsitystä siitä, minkä kokoiseen liinaan yksi vyyhti riittää. Tässä vaiheessa työn leveys oli 52 cm ja pituus 59cm.


Jatkotyöstäminen ei sitten ollutkaan niin yksinkertaista kuin kuvittelin. Ystävä kertoi kastelleensa valmiin liinan ja vetäneensä sen mankelin läpi. Minä ajattelin, että silittämällä saa saman lopputuloksen, mutta eipäs onnistunutkaan. Muoto muuttui pitkulaisemmaksi, mutta liina oli mielestäni liian paksu. Silittämisen jälkeen liinan leveys oli 38 cm ja pituus 93 cm.



Onneksi taloyhtiöstä löytyy mankeli, joten pääsin kokeilemaan myös mankelointia.
 
 
Vähän tuli littanampi, mutta en ollut tyytyväinen. Luulin jo kokeiluni epäonnistuneen, mutta onneksi otin liinan mukaan äitienpäivänä äidin luona käydessä. Äiti ehdotti liinan rullaamista muovisen rullan ympärille.



Rullaa pyöritellessä silmukat levenivät pituussuunnassa ja samalla liinasta tuli littanampi.
 
 
Mankelointi olisi varmaan riittänyt, jos olisin vaan uskaltanut venyttää liinaa enemmän. Mankeloinnin ja rullauksen jälkeen liinan lopullinen leveys on 42 cm ja pituus 102 cm.

Näytti ihan kivalta terassin pöydällä.
 

Lopullinen sijoituspaikka on kuitenkin meidän ruokapöytä.
 

Tykkään kovasti! Suunnitelmissa on jo seuraava liina olohuoneen pöydälle.