maanantai 30. tammikuuta 2017

Karkkisukat


Näissä sukissa yhdistyy kaksi käsityömaailman "rakkautta ensi silmäyksellä" -kohtaamista: lanka (Novitan 7 veljestä Polkka) ja malli (broken seed stitch). Tuo Polkka on minun makuuni lähes täydellisen värinen. Harmaan, vaaleanpunaisen ja valkoisen yhdistelmä toimii aina. Yksiväriseksi langaksi valikoitui niin ikään 7 veljeksen musta, koska olen tekemässä itselleni neulemekkoa, jossa käytän näitä samoja lankoja. Puikot oli kokoa 3,5. Käytin pitkästä aikaa cubics-puikkoja ja voi että niillä on hyvä neuloa! 


Malli on siis broken seed stitch, johon on viime aikoina törmännyt Facebookin neulonta -ryhmissä. Ajattelin ensin, että onpa kivan näköistä, mutta varmaan liian vaikeaa tehdä. Onneksi avasin mainoslinkin Kodinkuvalehden sivuille, josta löytyi ohje. Hämmästyin mallin helppoudesta. Noilla sivuilla on myös ohjevideo, jonka avulla aloittelijakin varmasti onnistuu. Muutoin tein sukat tavalla, jolla olen sukat tottunut tekemään.


Silmukoita on 48 ja alkuun tein kymmenen kierrosta 1o1n joustinneuletta. Kantapään jälkeen tulikin ainut hankala hetki, kun en oikein ollut varma, miten kuvio jatkuisi kavennusten kanssa. Etsin netistä kuvia tällä mallilla tehdyistä sukista ja joissakin oli kuvio jatkunut koko ajan ja joissakin kuvio toistui vain sukan päällä. Päädyin jatkamaan kuviota sukan päällä ja pohjaan tein sileää neuletta. Luulen, että käyttömukavuus on näin parempi, koska kuvio ei painaudu jalkapohjaa vasten. Kärkeen tein sädekavennuksen.



Näistä tuli ihanat!
Ja neuloessa teki koko ajan mieli harmaita, mustia ja vaaleanpunaisia karkkeja :)


tiistai 24. tammikuuta 2017

Langasta leivotut Ballerina-keksit


Kummityttö tykkää leikkiä kokkausleikkejä ja minä tykkään virkata. Tästä yhtälöstä syntyi ajatus virkata ruokatarvikkeita keittiöleikkeihin. Maalaiskoti Myllyhaassa -blogista löysin ohjeen virkattuihin Ballerina kekseihin ja päätin kokeilla niitä. Keksit syntyivät nopeasti. Jokainen keksi on tosin hieman erilainen, sillä sovelsin ohjetta ensimmäisen keksin jälkeen ja kokeilin erilaisia tapoja, jotta sain yhteen keksiin tulevista kolmesta palasta sopivan kokoisia. Leipomismateriaaliksi valikoitui lankavarastosta löytynyt Uttacryl-lanka, koska siinä sattui olemaan sopivat värit. Koukku oli kokoa 3.



Keksit pakkasin itse tehtyyn paperirasiaan, jonka ohjeet löysin Yhteishyvän verkkosivuilta. 


Kivaa puuhaa näiden virkkaaminen ja keksien lisäksi olenkin leiponut langasta donitseja sekä kokannut koukulla lihapullia, näistä tulee juttua blogiin myöhemmin :)

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Huovutetut tossut


Nämä tossut pääsivät puikoille kovien pakkasten innoittamana. Hyvä ja selkeä ohje löytyy Lankahelvetti blogista. Omat tossuni tein Novitan sukkalangasta ja Dropsin Eskimosta. Sukkalankaa meni 100g (puikot kokoa 4,5) ja Eskimon vaaleanpunaista 200g ja harmaata n. 40g (puikot kokoa 8).

Ennen huovutusta sukan pituus oli kantapäästä kärkeen 46cm.


 Olen huovuttanut ennenkin tossuja, mutta näiden kohdalla epäilin suuresti, että mikähän mahtaa olla lopputulos..


Punaista lankaa minulla oli neljä kerää, eikä ne riittäneet koko tossuun, siksi kärjet on tehty kärkikavennuksista alkaen harmaalla. Tein tossuihin vahvennetun kantapään ja kärkeen sädekavennukset. Tuota vahvennettua kantapäätä rupesin nyt jälkikäteen miettimään, että oli varmaan turhaa tehdä huovutettavaan tossuun. Varresta tein pidemmän ja tossuosa taisi jäädä kolme kierrosta lyhyemmäksi kuin alkuperäisessä ohjeessa. Hyvä niin, sillä kahdesta tunnin mittaisesta 40c pesusta huolimatta tossut jäivät hieman liian isoiksi. Ja jostain syystä toinen tossu on isompi kuin toinen! Mahtaakohan eriparisuus korjaantua kun pesee tossut seuraavan kerran?



 Alkuperäinen ohje oli Joki ja Huopanen langoille, joten lähdinkin tossujen tekoon kokeilumielessä. Eskimo lanka huopuu hyvin, mutta taitaa olla hieman paksumpaa kuin Huopanen? Minun tossuistani tuli arviolta kokoa 41-42. Jos tekisin toiset tossut Eskimosta, niin kokeilisin joko koon 7 puikoilla tai sitten jättäisin tekemättä silmukoiden lisäykset varren jälkeen.


Ihan ei priimaa tullut näistä tossuista, mutta on lämpöiset ja näin kotioloissa menee vallan mainiosti! Ja oli ainakin mukava kokeilu. 

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Virkattu Pallokas-matto Moppari kierrenarusta



Molla Millsin Virkkuri -kirjoissa on paljon ihania virkkuita ja kaikkiin on selkeät ohjeet. Kesällä työn alle pääsi Muotoja ja pintoja -kirjasta Pallokas-matto, jonka nyt pusersin valmiiksi. Kirjan matto on virkattu Eko-ontelokuteesta, mutta minä halusin kokeilla Moppari kierrenarusta. Moppari tuntuikin kevyeltä virkata, (ainakin muihin aiemmin käyttämiini kuteisiin verrattuna) ja mielestäni sopii hyvin tähän mattoon. Sitä en tiedä, että miten matto pysyy kasassa ensimmäisen pesun jälkeen, mutta murehditaan sitä sitten myöhemmin..


Maton pituus on 145 cm ja leveys 80cm. Painoa matolla on 3,4kg ja siihen menikin kaksi rullaa valkoista lankaa ja noin 1,5 rullaa harmaata lankaa. Matto on virkattu koon 6 koukulla. Yllä olevassa kuvassa näkyy olevan koon 7 koukku, taisin sillä aloittaa, mutta minun käsialallani tuli liian löysää. Koukulla 6 tuli alla olevan kuvan mukaista jälkeä.


Alkuperäisessä ohjeessa matossa ei ole hapsuja, mutta minusta ne sopivat tähän malliin hyvin. Ilman hapsuja matto näytti minun silmään jotenkin keskeneräiseltä.


Seuraavaksi kuvasarja siitä, miten kiinnitin hapsut.







Tykkään kovasti tästä matosta ja se pääsikin siivouspäivän päätteeksi makuuhuoneen lattialle. Mies kommentoi mattoa toteamalla, että "no nyt on hieno matto, näitä voit tehdä lisää." Joo, on hieno matto, mutta ihan heti ei taida olla lisää tulossa.




keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Valopallolyhdyt


Työsuhteen päättyessä halusin muistaa läheisimpiä työkavereitani avusta ja tuesta, jota heiltä sijaisuuden aikana sain. Virkkasin palloja, pujotin valosarjan pallojen sisään ja koko setti lyhdyn sisään.



Pallot on virkattu Lankavan Esito virkkuulangasta ja palloja on erilaisia. Osa palloista on tehty omasta päästä ilman ohjetta ja osaan on sovellettu Virkkausunelma ja Diana Virkkausmaailma -lehdistä löytyneitä pyöreiden liinojen ohjeita.

Kortit askartelin myös itse.


Yhden lyhdyn mukana oli ekstrana unipupu, jonka ohje löytyi Janitan kätösistä -blogista. Unipupu on virkattu Hjertegarnin Blend Bamboosta, joka oli oikein mukavaa lankaa virkata.



Sellaiset työkaverit, joiden kanssa voi tuulettaa ajatuksiaan ja tunteitaan, hehkuttaa omia ja toisten onnistumisia sekä puhua myös henkilökohtaisista asioista, auttavat jaksamaan työssä kuin työssä.

maanantai 2. tammikuuta 2017

Langankulutus vuonna 2016



 Monet käsityöharrastajat tuntuvat pitävän kirjaa vuosittaisesta langankulutuksesta. Niin minäkin. Tosin minun kirjanpitoni on tänä vuonna ollut vähän sinnepäin. Olen tallettanut lankakerien vyötteet pahvilaatikkoon sitä mukaa, kun lanka on loppunut. Tällä menetelmällä kokonaiskulutus ei ole kovin tarkka, koska osittain kuluneiden kerien vyötteet eivät ole laskuissa mukana. Lisäksi yhteenvetoa tehdessäni huomasin, että joidenkin töiden vyötteet puuttuu kokonaan, luultavasti ne ovat jossain toisessa jemmassa.. Mutta eipä tämä niin tarkkaa ole, ihan omaksi huviksihan näitä lasken.


Vuonna 2016 lankaa kului n. 12 750g. Tammikuusta kesäkuun loppuun lankaa kului 7100g ja heinäkuun alusta vuodesta loppuun 5650g. Puikot ja koukut on viime vuonna heiluneet enemmän kuin vuonna 2015, jolloin langankulutus oli 9750g, eli kolme kiloa vähemmän.

Olisi mukava kuulla, millaisia menetelmiä teillä on käytössä langankulutuksen laskemiseksi? Lasketteko vyötteistä, vai punnitsetteko valmiit työt ja pidätte sen mukaan kirjaa?