perjantai 2. kesäkuuta 2017

#neulekuvahaaste2017

Osallistuin Instagramissa toukokuun ajan Nonnu.fi:n järjestämään neulekuvahaasteeseen. Joka päivälle oli oma aihe, josta piti julkaista kuva. Aiheet oli kiinnostavia ja sopivan haastaviakin. Oli mukava haaste ja kuukausi meni nopeasti! Yksi kuva jäi väliin, joten selvisin haasteesta kiitettävästi :). Tässä vielä kooste kuvista, joilla haasteeseen osallistuin.

1. Alku
90-vuotislahjaksi menneiden sukkien alku.

2. Inspiraatio
Usein inspiraatio löytyy blogeista tai Facebookin käsityöryhmistä, mutta välillä on ihanaa istua sohvalle selailemaan lehtiä ja kirjoja. Joskus myös langat inspiroivat, kuvan langat odottavat muodonmuutosta huiviksi.

3. Lempineule
Tämä hiljattain valmistunut neulemekko on tällä hetkellä mun lempineule. Kuvassa näkyy myös maiharisukat, jotka niin ikään kuuluu mun lemppareihin.

4. Tunne
Tässä on tulossa Veera Välimäen ohjeella Still light -tunika ja tähän liittyy monia tunteita, kuten innostus, kärsimättömyys, ahdistus ja ilo. Teen ensimmäistä kertaa englannin kielisestä ohjeesta ja vieläpä tällaista mallia, joten tunnetilat vaihtelee haastavien kohtien mukaan. Tätä tehdessä on kyllä muut murheet unohtuneet hetkeksi, kun on pitänyt keskittyä ohjeeseen.


5. Lempiväri
Kuva puhukoon puolestaan :)

6. Suunnitelma
Langat ja suunnitelma valmiina, mallitilkkukin tekeillä. Saapa nähdä toteutuuko tämä työ koskaan.

7. Neuleseura
Lähipiiristä löytyy muitakin neulontaan hurahtaneita. Tänään pääsi jo hetkeksi testaamaan neulomista aurinkoisessa ulkoilmassa.

8. Lahja
Olen neulonut kolmet monsteripöksyt lahjaksi pikkutyypeille. Näitä tehdessä on kiristänyt hermoja, mutta onhan nää nyt söpöjä.

9. Lempihetki
Lempihetken tiimoilta paluu viime kesän tunnelmiin. Kesällä on ihana neuloa (tai virkata) omalla parvekkeella. Oispa jo kesä :)

10. Keskeneräinen
Tästä aiheesta olisi löytynyt paljon kuvattavaa. Nämä villahousut ovat odottaneet valmistumista jo hyvän tovin.

11. Neulenurkka
Kaunistelematon kuva olohuoneen neulenurkasta. Tällä kertaa langat ja tarvikkeet on suunnilleen yhdessä läjässä, yleensä mun "neuleleiri" lähtee rönsyilemään ja leviää huomaamatta pitkin olkkaria.

12. Hurahdus
Tämä aihe oli yllättävän vaikea. Lopulta totesin, että hurahduksena voi pitää sitä, että ostaa kerralla langat kahteen saman mallin paitaan, vaikka ei ole aiemmin kyseistä mallia kokeillut.

13. Epäonnistunut
Ei tullut mieleen epäonnistunutta neuletta (ne on purettu ja jätetty kuvaamatta), joten tänään kuvahaasteen pääosassa on virkkaus. Yläkuvassa liinasta kovetettu kulho ja alakuvassa virkattu pallo.


14. Eväät
Nämä eväät on langalla leivotut.

15. Projektipussukka
Tällä hetkellä niitä löytyy kolme ja yksi six-pack kotelo, johon sopii kätevästi keskeneräisten ystävänpäiväsukkien lankakerät. (Koskahan nuokin sukat saisi tehtyä valmiiksi.)

16. Apuväline
Rakkain apuväline, mikä minulla on käytössä, on vanha ja toimiva vyyhtipuu. Tämä kapistus kuului jo ennen syntymääni kuolleelle isoäidilleni ja näiden tunnearvo on valtavan suuri.

17. Näin neulon
Melkein jätin välistä tämän päivän, mutta vanhoja kuvia selatessa löysin viime syksyltä aiheeseen sopivan kuvan. Hotellin aulassa pääsi osallistumaan jättihuivin tekoon ja kävin neulomassa oman osuuteni.

18. Neulepinta
Tällaista neuletta tein sukkiin, kivaa vaihtelua sileään neuleeseen.

19. Lankavarasto
Ihan kaikki langat ei tähän arkkuun mahdu vaan lankoja löytyy myös erinäisistä pusseista ja Ikean säilytyslaatikoista.

20. Kahvi ja neule
Rauhallinen lauantaiaamu.

21. Virkkaus
Odotan kovasti kesää, jotta pääsen pitämään tätä virkattua toppia.


22. Lankavaraston helmi
Nämä Louhittaren luolan Luonnottaret on mun lankavaraston helmiä. Niistä on tekeillä Veera Välimäen Utuiset aallot -huivi.

23. Knit in public
Löytyi vanha kuva virkkaamisesta julkisella paikalla. Tässä ollaan Saksassa lentokentällä pubissa odottamassa jatkolentoa. Tänäänkin virkkasin koulutuksessa, mutta eipä tullut otettua kuvaa.

24. Kirja
Menee taas virkkaukseen, mutta Molla Millsin Virkkuri-kirjoista olen tälläkin viikolla hakenut inspiraatiota.

25. Inhokkiväri
Pitkään tätä mietin ja totesin, että en keksi inhokkiväriä. Laatikon kätköistä löytyi kesken jäänyt sukkapari, koska mielestäni vaaleanruskeat sukat ei näyttänytkään kivoilta. Menköön nyt siis inhokkivärinä tässä kuvahaasteessa.

26. Kynsilakka
Tämä päivä jäi väliin. En ehtinyt koko päivänä miettiä kuvaamista. En juurikaan käytä kynsilakkaa, joten tämä oli hyvä päivä jättää kuvahaaste väliin.


27. Silmukkamerkki
Tässä muutama itse tekemäni silmukkamerkki.

28. Luonto
Valmiit työt tulee usein kuvattua luonnossa. Tässä kuvattiin sukkia ja oli ihan pakko päästä poseeraamaan korkean kannon nokkaan.

29. Netflix and knit
Meillä ei ole Netflixiä, mutta tallenteita löytyy. Viime aikoina olen neulonut ja virkannut Kardashianin perheen seurassa. Joku aika sitten löysin Yle Areenasta Fakta homman jaksoja, sekin oli viihdyttävää neuleseuraa.

30. Sävy sävyyn
Minusta tämä neulepaita sopii hyvin kivikkoiseen maisemaan.

31. Kesä
Piknik-korit eväille ja langoille. Olipas mukava kuvahaaste, kiitos järjestämisestä Nonnu.fi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti