tiistai 6. joulukuuta 2016

Helpot valopallot

Valopalloja on Facebookin virkkaus- ja askarteluryhmät pullollaan. Minäkin olen jos jonkinmoisia palloja kokeillut, eikä vieläkään kyllästytä :)


Tämän postauksen palloja olen tehnyt aiemmin paperinarusta. Tein niistä postauksen, jonka jälkeen löysin Elengiina -blogista vinkin ihan villalangasta tehtyihin valopalloihin. Idea jäi mieleen ja tänä syksynä kokeilin. Lankavarastosta löytyi vyötteetön kerä valkoista lankaa, luultavasti Novitan Nallea, joka päätyi tähän kokeiluun. Villalankaa olikin huomattavasti helpompi käsitellä kuin paperinarua ja langasta tehdyt pallot kuivuivatkin nopeasti.



Ihan kaikista ei pyöreitä tullut, mutta minusta silti kauniita.


Näillä palloilla voi sisustaa oman maun ja mielikuvituksen mukaan. Ovat kauniita ihan sellaisenaan vaikkapa Ikean lasikulhossa.


Tai sitten niiden sekaan voi virittää valolankaa tai valosarjan. Minä kokeilin näihin Airamin valolankaa, joka oli helppo pujotella pallojen sisään.




Valopallot Ikean kulhossa:

Samaiset pallot voi laittaa esimerkiksi lyhtyyn. Valosarjan osalta pitää huomioida se, onko lyhty tarkoitettu sisä- vai ulkokäyttöön. Tein yhden valopallolyhdyn ystäväperheelle viemiseksi ja laitoin siihen sisäkäyttöön tarkoitetun valosarjan. Lyhty näyttikin sisällä todella kauniilta koristeelta pimenevässä illassa. Harmikseni unohdin ottaa siitä kuvia..


1 kommentti:

  1. Tosi kauniita! Mun on myös pitänyt kokeilla paperinarusta tehdä, pitänee kokeilla kanssa villalangasta!

    VastaaPoista