maanantai 2. tammikuuta 2017

Langankulutus vuonna 2016



 Monet käsityöharrastajat tuntuvat pitävän kirjaa vuosittaisesta langankulutuksesta. Niin minäkin. Tosin minun kirjanpitoni on tänä vuonna ollut vähän sinnepäin. Olen tallettanut lankakerien vyötteet pahvilaatikkoon sitä mukaa, kun lanka on loppunut. Tällä menetelmällä kokonaiskulutus ei ole kovin tarkka, koska osittain kuluneiden kerien vyötteet eivät ole laskuissa mukana. Lisäksi yhteenvetoa tehdessäni huomasin, että joidenkin töiden vyötteet puuttuu kokonaan, luultavasti ne ovat jossain toisessa jemmassa.. Mutta eipä tämä niin tarkkaa ole, ihan omaksi huviksihan näitä lasken.


Vuonna 2016 lankaa kului n. 12 750g. Tammikuusta kesäkuun loppuun lankaa kului 7100g ja heinäkuun alusta vuodesta loppuun 5650g. Puikot ja koukut on viime vuonna heiluneet enemmän kuin vuonna 2015, jolloin langankulutus oli 9750g, eli kolme kiloa vähemmän.

Olisi mukava kuulla, millaisia menetelmiä teillä on käytössä langankulutuksen laskemiseksi? Lasketteko vyötteistä, vai punnitsetteko valmiit työt ja pidätte sen mukaan kirjaa?

6 kommenttia:

  1. Oletpas ollut ahkera! Itse sain kulutettua vain 2,5kg. Minä tapaan punnita keittiövaa'alla valmiit työni, sillä tavalla saa aika tarkan langankulutuksen selville. Minusta on ihan hyödyllistäkin seurata esim eripituisten sukkien painoa, on meinaan helpompi arvioida vajaitakin keriä kun punnitsee ja vertaa minkä kokoista on sillä määrällä aikaisemmin saanut valmiiksi. Kirjaan langan kulutuksen ja ostetut langat exceliin, jossa on sarakkeet joka kuukaudelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Taidan minäkin alkaa punnitsemaan valmiit tuotteet ja laskemaan kulutuksen sitä kautta. Minä teen myös eripituisia ja eri kokoisiakin sukkia, joista jää lähes aina vajaita keriä lankavarastoon pyörimään. Tuo vinkkisi sukkien punnitsemisesta on tosiaan hyödyllinen ja yritän itsekin ottaa tavaksi :)

      Poista
  2. Minä olen merkinnyt täydet kerätä ja vyyhdit taulukkoon, vajaat kerätä olen punninnut. Näin lankavarasto on suunnilleen oikein. Punnitsen valmiit työt 5-10 gramman tarkkuudella. Excel taulukko laskee paljonko mitäkin lankatyyppiä on kulunut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Sinun ja Anniinan kommenttien myötä aloitin muokkaamaan itselleni Excel taulukkoa langankulutuksen laskemiseen :) Nyt tein hyvin alkeellisen version, toivottavasti käytön myötä muokkautuu omaan tarpeeseen sopivaksi.

      Poista
  3. Oho, oletpa ollut ahkera! Minullakin on ihan alkeellinen Excel taulukko, johon kirjoitan valmiin työn painon, ja ihan keittiövaalla punnitsen. Kirjoitan ylös minkälainen työ (esim sukka), mallin suurinpiirteinen nimi, kenelle neuloin ja painon. Voisin lisätä vielä saran johonka lisään kuukauden, milloinka neule valmistui... 2014 ja 2015 neuloin about 6 kiloa, 2016 vain 2,5 kiloa, kun oli vähän mutkia terveydessä viime vuona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Tein viime vuonna paljon isoja töitä ja käytin monessa työssä kohtalaisen paksua lankaa, mikä osaltaan selittää noin isoa langankulutusta. Mutta kyllä sitä muutenkin tuli viime vuonna paljon neulottua ja virkattua :) Toivottavasti terveytesi on jo parempi, mukavaa alkanutta vuotta sinulle Eeva!

      Poista