tiistai 12. joulukuuta 2017

Joulukalenterin 12. luukku: Virkattu hittipipo

Langankiertokujan joulukalenterista aukeaa luukku joka päivä jouluaattoon saakka. Joulukalenterin ideana on jakaa ideoita askarteluun ja muihin käsitöihin. Paljon tulee olemaan jouluaiheisia juttuja, mutta myös ideoita, joita voi toteuttaa joulun jälkeenkin. Kaikki ideat eivät ole omiani, mutta kaikki julkaisemani kuvat ovat omista tekeleistäni. Kunkin luukun kohdalla tulee olemaan linkki alkuperäiseen ohjeeseen, mikäli sellainen on ollut saatavilla.



Pakkohan se oli tätäkin kokeilla. Ja koukkuun jäin. Ihan mahtava ja nimensä veroinen tämä virkattu hittipipo! Tähän löytyy ohjeita, kun laittaa Googleen hakusanaksi virkattu pipo tai hittipipo. Itse katsoin mallia Lämmin ilo -blogista ja tutkin muiden pipoja tehneiden kuvia. Niiden pohjalta virkkasin pipon, joka sopii omaan päähän. Käytin kaksinkertaista lankaa, Novitan Huurretta ja Baby woolia, koukku kokoa 5. Virkkasin aloitusketjuun 54 silmukkaa. Aloitusketjun jälkeen kiinteitä silmukoita kerros ja tämän jälkeen kiinteitä silmukoita aina edellisen kerroksen silmukan takareunaan.

Pipo muodostuu suorakaiteen muotoisesta palasta.
Kun pala on sopivan mittainen, ommellaan lyhyet päädyt kiinni piilosilmukoilla. Tämän jälkeen toinen pääty kiinni pujottamalla lanka reunaa pitkin ja kiristämällä. Minulla jäi päälaelle pieni reikä, joten tupsu on melkein pakko tehdä. Tupsun tekeminen toi mieleen muistoja ala-asteelta. Aiemmin en ole oikein tupsuista välittänyt, mutta tästä piposta tupsu tekee Pipon.



Pipoja on valmistunut jo kaksi. Toinen on ollut itsellä ahkerassa käytössä ja toisen annoin kälylle.
Pipo on mainio lahjaidea vaikka koko perheelle, koska mallia on helppo soveltaa eri kokoon. Kannattaa huomioida, että tekee pipon sellaisesta langasta, mikä ei kutita. Itse suosittelen merinovillaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti