sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Joulukalenterin 3. luukku: Muistipeli maitotölkin korkeista

Langankiertokujan joulukalenterista aukeaa luukku joka päivä jouluaattoon saakka. Joulukalenterin ideana on jakaa ideoita askarteluun ja muihin käsitöihin. Paljon tulee olemaan jouluaiheisia juttuja, mutta myös ideoita, joita voi toteuttaa joulun jälkeenkin. Kaikki ideat eivät ole omiani, mutta kaikki julkaisemani kuvat ovat omista tekeleistäni. Kunkin luukun kohdalla tulee olemaan linkki alkuperäiseen ohjeeseen, mikäli sellainen on ollut saatavilla.



Idea muistipeliin löytyi Facebookin askarteluryhmästä ja toteutuksen tein omilla ohjeilla. Outi's life -blogista löytyy yksi tapa tehdä muistipeli korkeista.

Tämä muistipeli on helppo ja nopea toteuttaa (kunhan saa riittävästi korkkeja kasaan) ja luovuutta voi käyttää niin paljon kuin irtoaa. Itse käytin askarteluvarastosta löytyneitä nappeja, tarroja ja muita koristeita, jotka liimasin kuumaliimalla korkin sisäpuolelle. Valitettavasti korkista näkyykin hieman läpi, joten piti etsiä kaupasta tarroja, jotka liimasin korkkien päälle.



Muistipelin voi askarrella yhdessä lasten kanssa, kunhan aikuinen huolehtii kuumaliiman käytöstä. Perheen ihan pienimpien lasten kohdalla tulee huolehtia, ettei korkit jää pelaamisen jälkeen lattialle. Ne kun ovat niin houkuttelevan näköisiä, että saattaisivat joutua suuhun ja aiheuttaa tukehtumisvaaran.


Muistipelin sisukset voi kehitellä jonkin teeman ympärille, esim. kukat, eläimet, värit, muodot jne. Pelaamisen lomassa voi sitten lapsen kanssa opetella tunnistamaan em. asioita. Kehittää siis muistin lisäksi muitakin kognitiivisia taitoja. Ja mikä tärkeintä, pelaaminen on perheen yhteistä aikaa!

Tämä muistipeli löytyy kummitytön tämän päiväisestä joulukalenteriluukusta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti